Tervetuloa kotisivuilleni!


Olen rakastanut musiikkia lapsesta asti. Ala-asteella soitin pianoa ja haaveilin, että osaisin laulaa. Vanhempana menin laulutunneille. Lauloin vuosia vain omaksi ilokseni ja nyt,
 yli 10 vuotta tunneilla käyneenä uskon olevani kyllin hyvä esiintymään myös julkisesti.

Olen toki puuhaillut musiikin  parissa ja esiintynyt oikeastaan koko ikäni.  Marraskuussa 2010 toteutui suuri haaveeni levyttämisestä ja julkaisin jo hyvin radiosoittoa saaneen kappaleen Ei sanaakaan.  Herkän kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Isto Hiltunen. 

Tuorein single Väistämättä julkaistiin keväällä 2011. Kappale noudattaa samaa tunteisiin vetoavaa linjaa ja on lähtöisin niin ikään Iston kynästä.

Otan mielelläni vastaan myös kaikenlaista palautetta,  joten ota rohkeasti yhteyttä!

Nähdään keikoilla!

-ElinaH


 

 

Tilaa keikalle!

Katso

Ohjelmisto koostuu niin perinteisestä tanssimusiikista nykyiskelmään kuin bilemusiikista suomipoppiin, aina tilaisuuden mukaan!

Tällä hetkellä teen keikat duona tai triona, joten illan ohjelma on helppo muokata tarpeitanne vastaaviksi, olipa kyseessä sitten ravintolailta tai yksityistilaisuus.

***

Kuuntele molemmat sinkkubiisini

Ei sanaakaan

Väistämättä